Quantcast
Channel: Oksan hyllyltä
Viewing all 1238 articles
Browse latest View live

Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Kerttu ja Mira #3)

$
0
0
Kaipasin aiemmin tällä viikolla jotain kevyttä, mukavaa ja nopeaa luettavaa, sillä kaikki muut kesken olevat kirjat olivat ja ovat toki mukavia, mutteivät erityisen nopealukuisia. Monte Criston kreiviä luen ties monettako viikkoa, Zadie Smithin Valkoisista hampaista taitaa myös tulla pitkä ja hidas lukurupeama ja kauhuklassikko Golem oli erittäin raskaslukuinen valinta kesäpäiville. Sainpas senkin sentään urakoitua loppuun asti, mutta näiden rinnalla Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava, 2010) oli ihanan hyväntuulista luettavaa. Kirja oli minulle ensikosketus Rannelan tuotantoon, ja nappivalinta juuri tähän hetkeen: nuorten tamperelaisten roadtrip Lappiin ja Pohjois-Norjaan sisälsi huumoria, nuorta rakkautta ja vähän vakavampiakin teemoja.

"Volvon nopeusmittari nousee sadan paremmalle puolelle, kun Valtteri painaa kaasua ohituskaistalla. Ohitamme rekan, harmaan Toyotan ja leppäkertun näköisen punaisen Fordin. Kerttu ja Mira vilkuttavat taakse jääville kuskeille. Ohituskaistan jälkeen ikkunasta näkyy vanhoja mäntymetsiä, peltoja, tien varsilla tuikkivia lupiineja, muhkeita maalaistaloja, raukeita lehmiä ja pari laiskaa traktoria. Mira ruksii roadtrip-listasta kohdan 'Tehtävä ohituksia'.
- Vielä ainakin kerran? Valtteri ehdottaa kappaleen loputtua ja painan hymyillen play-nappulaa.
- Ne eivät edes muista olemassaoloamme, Mira huokaa Kertulle.
    Mahtavaa olla matkalla, niin mahtavaa!" (s. 43-44)


Kirjan minäkertoja on pyörätuolissa istuva Ilari, joka lähtee isoveljensä Valtterin sekä ystäviensä Kertun ja Miran kanssa kesälomareissuun Valtterin ajamalla Volvolla. Suuntana on ensin Rovaniemi, jossa Mira käy tutustumassa isänsä perheeseen. Kilpisjärveltä kyytiin otetaan punahiuksinen Heta, jonka kanssa Ilarilla haaveilee seurustelusta. Sen jälkeen porukka kääntää Volvon nokan kohti Pohjois-Norjaa ja lukija voi seurata tunnelmia Ilarin kertomana sekä riemukkaasta matkapäiväkirjasta.

Ilarilla on mutkaton elämänasenne, ja Apollo-nimeä kantava tuoli oli otettu luontevasti osaksi kirjaa. Tekopirteyttä tai opettavaista sävyä en sivuilta havainnut, sen sijaan Ilari oli matkalla siinä missä muutkin, pilke silmäkulmassa ja tyttö kainalossa. Kirjan henkilögalleriassa olivat ehkä liiankin kattavasti edustettuna kaikenlaiset vähemmistöt ja elämän eteen tuomat vaikeudet, mutta niin vain avioeroperhe, pyörätuoli, tyttörakkaus ja eräs muu spoilaamatta jääköön juttu mahtuivat kirjaan sulassa sovussa ja tarina rullasi hyvin eteenpäin. Mihinkään ei sen syvällisemmin pysähdytty, mutta enpä sitä kaivannutkaan. 

Jäämeri, jäähyväiset ja minä oli leppoisaa luettavaa. Kirjan kiltti huumori puri minuun, ja reissulaisten yhdessä kirjoittama matkapäiväkirja oli mainio. Täytyy tosin tunnustaa, että Ilarin intoilema BSG-sarja ja 'so say we all' fraasi eivät sanoneet minulle mitään, mutta google paljasti kyseessä olevan Battlestar Galactica -sarjan. Eipä ole tullut katsottua, mutta tulipa edes lyhenne tutuksi.

***
Osallistun kirjalla Mari A:n Kirjallisuutta futiskaupungeista -haasteeseen. Rannela on tamperelainen kirjailija, ja Tampere vilahtelee matkalaisten muistoissa, joten kirja sopii haasteessa Ilveksen kotikaupungin edustajaksi. Tämä lukuhaaste on lähtenyt osaltani erittäin verkkaisesti liikkeelle, sillä molemmista liigoista vasta Tampere on saanut suoritusmerkinnän. Lukuaikaa on onneksi lokakuun lopulle asti, ja tavoitteeni on kerätä ainakin 3-4 kaupunkia kummastakin liigasta eli maltillisin mielen olen liikkeellä.

Liitän kirjan myös Lukulampun kesäkirjahaasteeseen. Kirjan teemana on roadtrip ja tämä on minun valintani vapaavalintaiseen haastekohtaan 11).

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kirjakaapin avain.
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Otava, 2010
217 sivua 

Sunnuntaisarja: Metsän pidot - Rui Tenreiro

$
0
0
Kirjaston sarjakuvahyllyjen penkominen kannattaa. Rui Tenreiron Metsän pidot -albumi (Huuda Huuda, 2010) löytyi kirjastosta täysin sattumalta, kun etsiskelin jotain mielenkiintoista sarjakuvasunnuntaiden postauksiini. Kirjan takakannen taikasanat 'Tenreiro ... päätyi monien vaiheiden jälkeen Norjaan' herättivät mielenkiintoni, sillä saisin albumista haastepisteen Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen. Norja on ollut minulle haasteessa hankala maa, mutta Tenreiron sarjakuva vaikutti niin lupaavalta ja erikoiselta, että pakkohan sitä oli kokeilla.


Metsän pidot etenee enimmäkseen kuvien voimalla. Puhekuplia on harvakseltaan, ja tästä taisi syntyä sarjakuvan kiehtova ja arvoituksellinen tunnelma. Arvoituksellinen on myös albumin tarina, mutta sen verran voin siitä kertoa, että päähenkilöinä on kaksi nimettömiksi jäävää matkamiestä, jotka löytävät metsäaukiolta oudon, kuolemaisillaan olevan olennon. He lähtevät etsimään apua läheisestä kylästä, ja siellä tapahtuu yhtä sun toista. En halua paljastaa enempää, sillä Metsän pidot on parhaillaan silloin, kun tarinan ideasta tietää mahdollisimman vähän ja ideaa pääsee itse pohdiskelemaan.

Näin tunnistat matkamiehet: toisella on kaulaliina, toisella ei.
Albumin värimaailma oli musta-valko-sininen ja se loi Metsän pitoihin unenomaisen ja alkuun hyvin rauhallisen tunnelman. Takakannessa viitataan japanilaisiin sävyihin, ja tämä toi vain lisää eksotiikkaa sivuille. Norjalaishenkisesti vaeltava kaksikko päätyy kylään, jossa istutaan japanilaistyyliin lattialla ja outoa otusta lähdetään jäljittämään ranskalaislentäjän koneella... monen kulttuurin aineksia on heitetty sekoittimeen, mutta minua tämä ei häirinnyt. Kokonaisuus viehätti minua, mutta vaati jonkin verran keskittymistä. Ruutujen kuvia silmäilin tavallista tarkemmin, sillä tekstiosuuksien puuttuminen pakotti etsimään juonentynkää piirroksista.


Tenreiron piirrosjälki miellytti minun silmääni, ja annan albumille 4 Goodreads-tähteä. Metsän pidot on omalaatuinen albumi, joka kestää useamman katselu- ja lukukerran.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Sarjakuvataiteilijan kotisivut. Sarjakuvaa on luettu blogissa Get Inspired!.
Kirjan tietoja:
Rui Tenreiro: Høytiden (2008)
Suomennos Viljami Jauhiainen
Huuda Huuda, 2010
106 sivua

2 x kesädekkari: Timo Sandberg: Mustamäki & Jussi Adler-Olsen: Vanki

$
0
0
Vain kaksi dekkaria on kesä-heinäkuun aikana löytänyt tiensä lukupinooni: Timo Sandbergin Mustamäki (Karisto, 2013) ja Jussi Adler Olsenin Vanki (Gummerus, 2014). Molemmat ovat sarjojen avausosia, ja sekä Sandbergin 1920-luvulle sijoittuva Otso Kekki -sarja että Adler-Olsenin Osasto Q -sarja ovat kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa. Onneksi ehdin testaamaan nämä, sillä molemmat kirjat olivat kelpo dekkareita ja aion jatkaa kummankin sarjan parissa seuraaviin osiin. Osasto Q:ta minulla odottaa pari kirjaa kotihyllyssä, joten olipa helpotus, ettei tämä kehuja kerännyt sarja ollut minulle floppi.


Mustamäki esittelee lukijalle etsiväkonstaapeli Otso Kekin, joka työskentelee Lahden poliisissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle, kansalaissodan jälkeisiin vuosiin, jolloin punaisten ja valkoisten raakuudet ei ole vielä kansalaisilta unohtuneet.  Kirjan rikoksena on kahden miehen ampumistapaus, jonka epäilee niiden liittyvän punaisten ja valkoisten välisiin kahnauksiin. Kekki saa silti huomata, että politiikka vaikuttaa tutkintalinjoihin, ja työnteko vaatii tarkkaa pelisilmää myös poliisilaitoksen sisällä.

Mustamäen ajankuva sisällissodan jälkimaininkien vaikutuksista tavallisten ihmisten arkeen oli ehdottomasti kirjan parhaita puolia. Esimerkiksi sodasta palannut suutari August ei meinaa päästä ahdistavista muistoistaan eroon, ja hänen urhea vaimonsa Hilda yrittää parhaansa mukaan pyörittää perheen arkea ja hankkia toimeentuloa yleisen saunan pesijänä. Kirjassa oli paljon muitakin hyviä hahmoja, joiden kohtalot saivat minut kääntelemään rivakasti sivuja ja erityisesti kovia kokenut Vera oli kiinnostava tapaus - myös kaupungin miesten mielestä. Myös poliisin arki on ollut noina vuosina kovin toisenlaista: autoja on ollut pirtukauppiailla, mutta poliisin on ollut turvautuminen vuokra-ajuriin.

Mustamäki oli vetävä ja nopealukuinen, vaikkakaan ei erityisen nopeatempoinen. Kirja on mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin Sandbergin toinen dekkarisarja, josta tosin olen lukenut vain Kärpäsvaaran. Komisario Heittola saakin minun puolestani jäädä, mutta Kekkin edesottamuksia aion seurata jatkossa eli jatko-osa Häränsilmä pujahti lukulistalleni. Oli kiva löytää kotimainen, hyvä rikoskirja, joten toivottavasti sarjan jatko-osat pysyvät samalla tasolla aloituskirjan kanssa.

Osasto O -sarjan aloitusosan pokkariasu on tyylikäs.
Osasto Q -sarjan aloitusosa Vankisijoittuu nykyhetkeen, ja tässä kirjassa kiehtovinta on rikos, joka on pirullisen kekseliäs. Tunnettu naispoliitikko katoaa lautalta, eikä hänestä sen jälkeen kuulu eikä näy pihaustakaan. Viisi vuotta katoamisen jälkeen Kööpenhaminen poliisiin perustetaan uusi poliisiyksikkö, jonka tehtävänä on tutkia uudelleen vanhoja rikostapauksia. Sen johdossa on omalaatuinen komisario Carl Mørck, ja hänellä on apunaan vähintään yhtä omalaatuinen Hafez el-Assad. Kirjan juoni on melkoinen aikaa vastaan taistelu, ja harvoin olen eläytynyt yhtä voimakkaasti uhrin kärsimyksiin.

Vanki on paljon Mustamäkeä vauhdikkaampi, mutta Mustamäki vei voiton henkilögallerian ja ajankuvan (nykyajan jutuissa ei vaan millään ole samaan rosoisuutta kuin 1920-luvun tapahtumissa) saralla. Adler-Olsonin sarja vaikuttaa silti hyvältä dekkarinnälkäisen lomalukemiselta, joten enköhän lue myös ne pari seuraavaa osaa, jotka olen hyllyyni haalinut.

***
Mustamäki-kirjan haastepiste menee Kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -haasteeseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lahteen, joten FC Lahti on saanut edustajansa.

Vanki-kirjan haastepisteet:
Kirjallinen retki Pohjoismaissa  -haasteessa saa toisen merkinnän Tanskan kohdalle.
Kirjankansibingo etenee ruutuun 'kasvokuva' - vaikka kasvoista näkyy vain puolikas:

Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Mustamäen lainasin kirjastosta. Vanki on oma ostos.
Muualla verkossa:
* Mustamäki-kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjan pauloissa, Kirjat kertovat ja Kirjasähkökäyrä.
* Vanki-kirjaa on luettu mm. blogeissa Lillin kirjataivas, Ja kaikkea muuta ja Tarukirja. 
Kirjojen tietoja:
Timo Sandberg: Mustamäki
Karisto, 2013
295 sivua

Jussi Adler-Olsen: Kvinden i buret (2007)
Suomennos Katriina Huttunen
Gummerus, 2014 (6. painos)
436 sivua

Helena Waris: Sudenlapset & Talviverinen (Pohjankontu #2 ja #3)

$
0
0
Ihastuin viiden tähden arvoisesti Helena Wariksen Pohjankontu-trilogian avausosaan Uniin piirretty polku (Otava, 2009), ja onneksi trilogia jatkui samalla tasolla loppuun asti. Jatko-osat Sudenlapset (Otava, 2011) ja Talviverinen (Otava, 2013) eivät täysin tavoittaneet ykkösosan erityislaatuista tunnelmaa, mutta eivät ne kauas siitä jääneet. Kyllä on mahtava kirjasarja! Jos nyt joku fantasian ystävä ei tätä ole vielä lukenut niin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Minulle Pohjankontu oli kesän tähän mennessä upein ja lumoavin lukuelämys. Jokos tuli tarpeeksi ylistäviä adjektiiveja?


Sudenlapset jatkaa Uniin piirretyn polun tarinaa, mutta ajassa on hypätty reilusti eteenpäin. Kirjan pääosissa on edellisestä osasta tuttujen henkilöiden lapsia, ja hetken aikaa meni ihmetellessä, että missäs nyt mennään ja keitä nämä tyypit ovat. Sudenlapsissa Niir, Roke ja muutamat muut päähenkilöt etsivät omaa tietään ja paikkaansa maailmassa, eli kirjan perusteemat ovat samoilla linjoilla aloitusosan kanssa. Rakkautta on mukana kuvioissa, mutta tämä juoniaines ei minua suuremmin kiehtonut.Kirjaan pääsi helpommin sisälle kuin Uniin piirrettyyn polkuun, ja juoni oli jonkin verran sarja-aloitusta suoraviivaisempi.

Sarjan päätösosa Talviverinen kertoo Sudentahdon eli Troin tarinan. Kirjan alkupuolella oli aika paljon tuttuja juttuja aiemmista osista, mutta onneksi kirja edetessään kertoi aivan uusia asioita Troin taipaleesta ja täydensi hyvin Uniin piirretyn polun ja Sudenlapsien aukkopaikkoja. Tuumailujen jälkeen päätin antaa myös päätösosalle viisi tähteä, sillä kirja veti hienosti langanpäät ja henkilöt yhteen, ja jätti samalla tarinan sellaiseen vaiheeseen, että sitä olisi mahdollista jatkaa uusiin kirjoihin.

"Näin kauan siihen oli mennyt. Suljettujen silmieni edessä kulkivat kaikki entisen elämäni tärkeät ihmiset.
    Pohdin, kiertäisikö pitkä talvi Tuultensaaren asukkaat, yltäisikö kylmyys etelän porraskyliin, ja vieläkin kauemmaksi, sinne missä en ollut koskaan käynyt. Ajattelin Sinisten metsien rajaseutuja, Taivaskallionkylää ja Joenyhtymää, Vornanmutkaa ja tuhoutunutta Mustarintaa.
    Kaikki hautautuu lumeen.
    Mietin, jättäisikö tämä pitkä talvi jälkeensä vanhaa kansaa. Niitä, jotka kertoisivat, millaista elämä oli ollut ennen kylmyyttä.
    Ajattelin Valkoisten susien maan jäätyviä jokia, ja naista rannalla. Lähetin hänelle lämpimän ajatuksen.
    Jonakin päivänä lumi väistyy ja maa paljastuu jälleen."


Kirjan loppu on jonkin uuden, tuntemattoman alku, jota kohti kirjan henkilöt ovat taittaneet matkaa kolmen kirjan verran.

Koko trilogiassa minua viehätti tarinan luonnonläheisyys. Tapahtumia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn aikaan tai kartoista tuttuun paikkaan, mutta kaupunkielämä on täysin vierasta tämän trilogian henkilöille. He viihtyvät metsissä, kunnioittavat vanhoja mahteja, eläimiä ja luonnon voimia. Trilogia ei ole hurjaa action-tykitystä vaan hieman rauhallisempaa menoa. Mytologian värittämiä seikkailuja toki mahtuu mukaan muttei mitään varpaita kipristävää jännitystä. Se ei minua haitannut, sillä henkilöiden kohtalot kiinnostivat minua tavattomasti heti ensi sivuilta asti ja haikein mielin luin Talviverisen viimeisen luvun. Kirjasarja taitaa jäädä lukulaitteeseen odottamaan uusintalukua.

***
50 kategorian  haasteen kohta 32) A Trilogy on nyt kokonaisuudessaan luettu. Pohjankontu-trilogian ensimmäisestä osasta Uniin piirretty polku kirjoittelin täällä.

Kirjankansibingo saa ruksin ruutuun 'eläin', sillä Talviverisen kannessa jolkuttelee susi:

Goodreads: Sudenlapset saa 4 tähteä ja Talviverinen 5 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Omia ostoksia.
Muualla verkossa:
* Sudenlapset-kirjaa on luettu mm. blogeissa Cilla in Wonderland, Koko lailla kirjallisesti, Kirjoihin kadonnut.
* Talviverinen-kirjaa on luettu mm. blogeissa Morren maailma, Cilla in Wonderland ja Kirjoihin kadonnut.
Kirjojen tietoja:

Helena Waris: Sudenlapset
Kansi Tuuli Juusela
Otava, 2011
437 sivua

Helena Waris: Talviverinen
Kansi Tuuli Juusela
Otava, 2013
333 sivua

Martti Linna: Rakkausarpia

$
0
0
Kengät-ruutu tuntui pitkään Kirjankansibingon haastavimmalta ruudulta, mutta löysinpä viimein uutuusdekkarin, jonka kannessa on useampia kenkiä. Martti Linnan Rakkausarpia (Myllylahti, 2015) sopii täydellisesti bingon keskimmäiseen ruutuun, ja kannen kenkäpaljous selittyy sillä, että murhan uhri löydettiin kenkäkauppiaan liiketiloista:

Rakkausarpia on kuudes osa Reijo Sudenmaa -dekkarisarjassa. En ole sarjaa aiemmin lukenut, mutta se ei haitannut uusimman osan juonenkulun seuraamisessa. Päinvastoin, kirja oli minusta liiankin helppolukuinen. Kävin työpäivän jälkeen hakemassa varauksen kirjastosta, söin välipalan ja istahdin sohvalle kirjan ääreen. Pari-kolme tuntia ja hups, kirja on luettu. Ehkä syy on massiivisessa, lyhentämättömässä Monte-Criston kreivissä (viimeiset 150 sivua enää jäljellä, tunnelma tihenee), jonka tiheään painetuista sivuista olen nauttinut viimeiset viikot, sillä Rakkausarpia tuntui olevan kovin nopsaan ja suoraviivaisesti etenevää luettavaa. 

Kirjan tapahtumat käsittelevät sairaalloista mustasukkaisuutta ja sen tuhoisaa vaikutusta parisuhteeseen. Noin joka toisessa luvussa seurataan Julian ja Reiskan pahaenteisesti etenevää suhdetta, ja väliin hypätään nykyhetkeen, jossa pahin on jo tapahtunut ja poliisi koettaa löytää murhaajaa. Reiska on ikävä tyyppi, mutta suurta mässäilyä henkisen väkivallan ikävillä yksityiskohdilla ei onneksi heitetä lukijan silmille. Ehkä sitä olisi tarvittu, jotta olisin saanut dekkarista enemmän otetta. Nyt kirjan rikos ei karusta aiheestaan huolimatta jättänyt erityisen voimakasta jälkimakua. Sudenmaan persoonakin jäi hieman etäiseksi, mutta hänellä sentään oli lupaavan tuntuinen naissuhde - kirja ei ollut pelkästään parisuhteen huonoissa puolissa rypemistä.

Rakkausarvissa oli realistinen, suomalaisen oloinen tunnelma, mutta se taisi samalla olla oman lukukokemukseni kompastuskivi. Suomalainen realismi tuppaa olemaan usein tylsää, ja niinpä annan tälle kirjalle vain yhden tähden. Mutta bingoruudukko sai tärkeän keskimmäisen ruksin:


Goodreads: 1 tähti
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Kirjavinkit. Kirjailijan blogi ja kotisivut löytyvät täältä.
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Rakkausarpia
Myllylahti, 2015
219 sivua

Julie Berry: Kunnes kerron totuuden

$
0
0
Julie Berryn Kunnes kerron totuuden (Tammi, 2014) on jäänyt minulla potentiaalisena hyvänä kirjana mieleen useammasta blogijutusta. Kirjankansibingo oli sopiva lisäkannustin punakantisen kirjan lukemiseen, ja nyt voin yhtyä blogikehuihin. Kunnes kerron totuuden viehätti minua kerronnallaan ja arvoituksellisuudellaan. Vaikka kirja alkoi hitaanlaisesti ja minulla kesti kotvasen päästä sen tapahtumiin sisälle, juoni vetäisi minut mukaansa loppua kohden erittäin tiiviisti. Olipa mukavaa luettavaa kylmien kesäpäivien viihdykkeeksi.


"Sinä olet nyt johtajamme, ja koko kaupunki palvoo sinua. Naiset ovat unohtaneet kaiken sopivaisuuden ja koskettelevat sinua toivottaessaan onnea ja Jumalan siunausta, kun johdat heidän miehensä sotaan. Uskaltaisinko minäkin koskettaa sinua? Sydämeni hakkaa. Vain jokunen lyhyt askel, nykäisy hihasta. Ei kukaan voi tuomita minua sellaisesta tänään.
    Mutta sinä panet sormeni suuhun ja vihellät, ja jonot järjestyvät riveiksi. Naiset huutelevat hyvästejä, ja sinä johdat miehet pois. Naiset nyyhkyttävät ääneen, halaavat toisiaan ja kääntyvät kotiinpäin. Minä juoksen tieheni, viiletän katua pitkin, jotta voin vuodattaa kyyneleeni kenenkään näkemättä." (s. 47)

Kirjan kertojana on 18-vuotias Judith, joka on palannut kotikyläänsä oltuaan siepattuna kahden vuoden ajan. Judith ei kirjan alussa paljon juttele, sillä hänen kielensä on sieppauksen aikana katkaistu. Ajatus Judithilla kulkee, ja niitä lukija pääsee kirjan sivuilta lukemaan. Judith koettaa päästä takaisin elämäänsä kiinni, mutta kotikylää uhkaava hyökkäys saa hänet tekemään kohtalokkaan päätöksen. Kuulostaa kenties hurjalta, mutta raakuuksia tässä kirjassa ei ollut. Jännitys syntyi muilla keinoin.

Kirjassa ei liikoja selitellä tapahtumien paikkaa eikä Roswellin kylää sijoiteta sen kummimmin mihinkään maahan tai ajanjaksoon. Olin lukenut kirjasta muutaman bloggauksen, mutta varsinainen juonikuvio oli häipynyt päästäni eikä takakansi liikoja spoilannut. Niinpä arvelin aluksi lukevani nykyaikaiseen kaupunkiympäristöön sijoittuvaa tarinaa, mutta hiljalleen huomasin olevani täysin väärässä. Yllätys oli miellyttävä, ja Judithin hitaasti avautuva tarina, synkkä salaisuus ja mieltä painava rakkaus kutkutteli mukavasti lukuhermoa.

Roswellin kylästä ja yhteiskunnan rakenteesta piirtyi Judithin kertomuksen kautta mielenkiintoinen kuva, vaikka sitä saikin koota pikku palasista. Pienistä palasista hahmottui myös mielikuva kertojana toimivasta Judithista, joka oli todella kiehtova, itsenäinen ja omapäinen henkilö. Jos nyt jotain jäi tähän kirjaan kaipaamaan, niin loppuhuipennuksessa olisi voinut olla vähän enemmän jotain outoa ja jännää, mitä tunnuttiin lupailevan koko kirjan ajan. Mutta hyvin tämä kelpasi näinkin.

Jos Berryltä suomennetaan jotain muuta, aion ehdottomasti ottaa kirja(t) lukulistalleni. Kunnes kerron totuuden saa minulta neljä Goodreads-tähteä.

***
Kirjankansibingo etenee ruutuun 'punainen' (ja huomiselle uskallan ennustaa bingosäätä :)):


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarinoiden syvyydetNotko, se lukeva peikkoLukuisa ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjan tietoja:
Julie Berry: All the truth that's in me (2013)
Suomennos Kaisa Kattelus
Tammi, 2014
288 sivua

David Nicholls: Sinä päivänä (Bingo!)

$
0
0
David Nichollsin Sinä päivänä (Otava, 2011) on ensimmäinen e-kirja, jonka olen lukenut kännykän näytöltä. Halusin kokeilla, miten se sujuu ja miten Elisa-kirjan sovellus toimii, ja hyvinhän ne molemmat toimivat. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että oikea lukulaite on käyttäjäystävällisempi kirjojen lukijalle. Näyttö on isompi eikä heijastele, ei ole nettiä joka vetäisi lukijan huomion toisaalle (tämä on omassa lukemisessani plussaa, haluan keskittyä kirjaan silloin kun luen). Toisaalta, kun pienempään näyttöön on tottunut niin saa kirjan siitäkin luettua. Kirjanmerkkejäkin pystyi laittamaan, joten taidan jatkossa pitää myös kännykässä jotain kirjaa varalla ladattuna. Aina voi löytyä hetki lukemiseen, joten on hyvä olla varautunut. :)

Sinä päivänä sopi kesäpäivien leppoisaksi lomalukemiseksi, mutta mikään suuri lukuelämys tämä kirja ei ollut minulle. Kirjan idea lienee monelle tuttu: pääosissa ovat Emma ja Dexter, jotka tapaavat opiskellessaan. Heidän elämäänsä seurataan yhden päivän verran vuodesta 1988 eteenpäin. Kirjan rakenne oli sen parhaita puolia, mutta henkilöt olivat melkoisen ärsyttäviä tyyppejä. Ihmettelin koko kirjan ajan, miksi fiksun oloinen Emma retkahtaa Dexteriin, joka on kaikkea muuta kuin fiksun oloinen. Tutkimattomat ovat rakkauden tiet, aivan kuten Nichollsin esikoisromaanissa Kaikki peliin. Myös siinä oli epäsuhtainen pari, ja minulle tuli nämä kaksi kirjaa luettuani tunne, että pitkälti samoja aineksia oli taas heitetty soppaan, mausteissa vain oli eroa.

'Seurantapäivinä' yleensä joko Emmalla tai Dexterillä meni tosi huonosti ja toisella puoliskolla tosi hyvin. Kärjistykset eivät olleet minun makuuni, mutta pidin sentään kirjan loppuratkaisusta. Siinä oli karua realismia, joka toi toden tuntua Emman ja Dexterin tarinaan. Goodreadsin tähtimäärä jää silti kahteen. Kaikki peliin -kirjalle annoin aikanaan 3 tähteä, ja se on edelleen mielestäni oikea tuomio. Esikoiskirjan huumorin sävyttämä opiskelija-arki miellytti minua enemmän kuin Sinä päivänä -kirjan keskiluokkainen tempoilu.

***
Lukulampun kesäkirjahaasteessa  Sinä päivänä on täydellinen kirja kohtaan 4) Kirja, jossa on kesä. Tässä kirjassa on kesä koko ajan! Heinäkuun 15. päivä toistuu ja toistuu, mutta onneksi vuosi vaihtuu.

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'siluetti' ja hip hei! Ensimmäinen BINGO! Bingo löytyy vinorivistä punainen - siluetti - kengät - värikäs - monta henkilöä:


Bingorivin bloggaukset ja kannet alhaalta ylöspäin näkyvät alla. Kaikki kannet ovat omalla tavallaan hyviä tai edes keskinkertaisia, yhtään tosi heikkoa kantta ei mielestäni mahdu tähän riviin. Omaa suosikkia oli vaikea valita alla olevista kansista, mutta päädyin Julie Berryn punaisen kirjan kanteen. Kansi erottuu edukseen selkeiden kuvioiden ja värien ansioista, ja se tavoittaa jotain kirjan erikoisesta tunnelmasta.





punainen - Julie Berry: Kunnes kerron totuuden

***
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirja ostos.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa: Kirjakaapin kummitusLumiomenaKirjoihin kadonnut ja Kujerruksia.
Kirjan tietoja:
David Nicholls: One day (2009)
Suomennos Sauli Santikko
Otava, 2011
507 sivua

Sunnuntaisarja: Ryppyjä - Paco Roca

$
0
0
Paco Rocan Ryppyjä (WSOY, 2010) oli todella koskettava sarjakuva. Paco Roca vie lukijat espanjalaisen vanhainkodin arkeen, mutta kulttuurieroa mielikuvieni suomalaiseen vanhainkotiin ei juurikaan ollut. Albumin päähenkilönä on Emilio, jonka lapset sijoittavat vanhainkotiin kun kotona yksin pärjääminen ei enää suju. Emilio saa huonetoverikseen Miquelin, joka opastaa uutta asukasta talon tavoille. Miquelilla pää on vielä terävä, mutta Emilio saa lääkäriltä Alzheimer-diagnoosin. Ryppyjä-albumi seuraa toverusten taivalta vanhainkodin käytävillä.


Miten sujuu jumppa, jos ei kotoa lähtiessä huomannut pakata jumppa-asua mukaan? Millaisia mielikuvia yksi vuosien takaa tuttu sanonta voi vanhuksen mielessä herättää? Mitä vanhainkodissa tehdään silloin, kun ei nukuta tai syödä? Ryppyjä herättelee arkisiin, yksinkertaisiin asioihin, jotka eivät enää ole niin yksinkertaisia kun aistit heikkenevät. Albumi ei ihastuttanut piirrostyylillään, mutta tarina oli lämmin, realistinen ja surumielinen, ajatuksia herättävä.


Minulla ei ole omien omaisteni kohdalta kokemuksia vanhainkotihoidosta, mutta vanhusten hoidon puutteita käsittelevät lehtijutut ovat aina riipaisevaa luettavaa. Tätä albumia lukiessani mietin jälleen kerran, että toivottavasti oma, edelleen pirteässä kunnossa oleva mummoni pysyy loppuun asti hyväkuntoisena ja skarppina, ja ne hyvät geenit ovat periytyneet myös minulle asti. Karuja sanomalehtien vanhuskohtaloita en haluaisi omille sukulaisilleni tai omalle kohdalleni. Terveydestä ja mielen virkeydestä kun ymmärtäisi olla kiitollinen joka päivä.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu mm. blogeissa Kirjojen keskellä, Olen lukenut ja luen edelleen, Lukemisen kartasto ja Pihi nainen.
Kirjan tietoja:
Paco Roca: Arrugas (2007)
Suomennos Anu Partanen
WSOY, 2010
103 sivua

Jeff VanderMeer: Hävitys (Eteläraja #1)

$
0
0
Jeff VanderMeerin Hävitys (Like, 2015) vaati kaksi lukuyritystä, ennen kuin kirjan juoni vetäisi minut mukaansa. Aluksi tartuin kirjaan liian hätäisesti, ja päättelin parinkymmenen sivun jälkeen, että 'ok, tämä on 'outo olio napsii tutkimusmatkailijoita yksi kerrallaan' -kirjoja, eipä kiinnosta' ja kirja jäi kesken. Kesäkuun lomareissulla aloin tutkia lukulaitteeni syövereitä ja päätin kokeilla tätä lyhyttä kirjaa uudemman kerran. Se kannatti, sillä vaikka tutkimusmatkailijoita katoaakin yksi kerrallaan niin Hävityksessä on pidemmän päälle erikoinen, painostava tunnelma ja minä jäin koukkuun tähän sarjaan, myönnetään. Kustantajan esittelysivu lupailee jatko-osaa lokakuulle. Lukulistalla on!

"Tässä uudessa kirkkauden tilassa, vammoista toipuessani, Torni kutsui minua lakkaamatta; tunsin sen fyysisen läheisyyden maan alla selkeydellä joka muistutti ihastuksen ensikiihkoa, kun ei tarvinnut edes katsoa tietääkseen tarkalleen missä päin huonetta halujen kohde seisoi. Osittain se johtui omasta halustani palata, mutta osa saattoi johtua itiöiden vaikutuksesta ja niinpä vastustin sitä koska minulla oli vielä muita töitä tehtävänä ja ne piti hoitaa ensin. Sitä paitsi nuo työt, kunhan vain pääsisin niiden kimppuun ilman outoja keskeytyksiä, saattoivat näyttää kaiken uudessa valossa."

Hävityksen kertojana on biologina työskentelevä nainen, joka osallistuu X-aluetta tutkivaan retkikuntaan. Nainen ei paljasta nimeään, ja kaikki muukin kirjassa on kovin epävarmaa. Mikä on Torni, jota ei ole merkitty X-alueen karttaan? Mikä on Tornin seinämissä olevan oudon kirjoituksen tarkoitus? Mitä kirjoitus on? Ja kuka niitä muita retkeläisiä napsii...? Kysymyksiä, kysymyksiä, tihenevää psykologista jännitystä ja vielä vähän lisää kysymyksiä. Osittain arvuuttelu alkoi vaikuttaa tahattoman koomiselta: "Minulla kävi huono tuuri – vai oliko se hyvä?", mutta jäin silti koukkuun nimettömäksi jääneen naisen tarinaan. Hän päätyy etsimään vastauksia menneisyydestään nousseihin arvoituksiin, ja haluan ehdottomasti tietää mihin tämä  kiehtovan oloinen trilogia päätyy. Rakkaustarinoita voi näemmä kertoa näinkin erikoisin, sanoisinko itiömäisin vivahtein.


***
Luen scifiä erittäin harvoin, joten Hävitys sopii Lukulampun kesäkirjahaasteen kohtaan 9) Kirja genrestä, jota en yleensä lue.

Kirjankansibingo saa ruksin ruutuun 'kasvi':


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirja ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu sivustolla Kirjavinkit. Hesari juttu kirjasta löytyy täältä.
Kirjan tietoja:
Jeff VanderMeer: Annihilation. Book 1 of The Southern Reach Trilogy (2014)
Suomennos Niko Aula
Like, 2015
240 sivua

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

$
0
0
Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice–blogista. 

Alla oleva kuva on napattu Oulun kaupunginkirjaston edustalla. Takana näkyvän lasiseinän takana majailee tuhansia tarinoita, jotka odottavat lukijoita. Bloggaajaa edustaa kuvassa poronen, joka sai kunnian toimia blogin perustamisen aikaan profiilikuvani mallina:


Kirjaston sisällä...

... voi ihastella ala-aulan vitriineissä esillä olevia posliinimaalauksia (Oulun posliininmaalaajat ry):

... lehtisalin edustan kirjanvaihtohyllystä voi tehdä ilmaisia löytöjä (ja laittaa omia kirjoja kierrätykseen):

... kuvausreissulla Lucy löysi Luigin ja pariskunta asustelee toistaiseksi kirjahyllyssäni (kyseessä ei ole lavastus vaan hauskasti yhteen sopivat kirjat odottelivat oikeasti noutajaansa vaihtohyllyssä. Kevään aikana olen löytänyt vaihtohyllystä myös mm. Hemingwayn Kirjavan sataman, Emile Zolan Nanan ja Daphne du Maurierin Rebekkan)):


... vinkkipöydät ovat suosikkejani. Aina voi bongata kivan kirjan, jonka kirjastontäti -tai setä on ystävällisesti laittanut tyrkylle:


... ja niin, niitä kirjoja SAA LAINATA:


... aikuisten hyllyillä on toisinaan erittäin järeää luettavaa:


... ja lastenosaston alahyllyillä luuraa salaperäisen näköisiä kasseja!


... jos haluaa, voi istahtaa ja lukea kirjaa. En ole vielä sisäistänyt tätä ajatusmallia. Jos minulta kysytään, niin kirjastoon mennään lukemaan takakansia ja ehkä ensimmäinen sivu, jos kirja oikein kiinnostaa. Vai että ihan tuoliin pitäisi istua lukemaan, vaikkei sitä luettavaksi tarjottua kirjaa saa edes lainata?! :)


.. sarjakuvaosaston perimmäinen nurkka on aina osittain kärryjen valtaama. Niissä on oudon näköisiä pikkuopuksia, jota myös mangaksi kutsutaan:


... kirjaston näyttelytilassa on kiinnostavia, ilmaisia näyttelyitä. Heinäkuun loppuun asti on tarjolla Eläköön Rantakatu 1984 -näyttely, jossa on esillä Oulun ylioppilaskunnan kameraseuran ja Oulun lääketieteellisen killan kameraseuran valokuvia vuosilta 1980-1983:



♥♥♥ kirjasto ♥♥♥

***
Oulun kaupunginkirjastossa käytiin viime vuoden aikana 1 850 441 kertaa. Aineistolainoja / asukas kertyi 19,3 lainaa. Yleinen kirjasto sai tutkimuksessa asiakaspalveluyrityksistä parhaan arvosanan kuluttajilta. (lähde: Oulun kaupunginkirjaston toimintakertomus 2014)

Maamme kirjastolaitos on säilyttämisen arvoinen. Milloin sinä kävit viimeksi kirjastossa?

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen (+ naistenviikko alkaa!)

$
0
0
Kirjablogeissa vietetään 18. - 24.7.2015 naistenviikkoa. Tuijata-blogista voi käydä kurkkaamassa teemaviikkoon osallistuvat kirjablogit. Ja kenties aiheeseen sopivia kirjoja näkyy muissakin blogeissa. Omat bloggaukseni nostavat esiin naisten kirjoittamia kirjoja, joita olen kesä-heinäkuussa lukenut. Naiseus tai tyttöys ei muodostu kovin monessa tämän viikon kirjassani erityiseksi teemaksi, mutta päähenkilöinä naisia ja tyttöjä sentään kirjoista löytyy. Teemoista viis, naiset kirjoittavat hyviä kirjoja siinä missä miehetkin - se on tärkeää.
Aloitan teemaviikon Daphne Kalotayn kirjalla Bolšoin perhonen (WSOY, 2011), joka oli viihdyttävää kesälomalukemista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Moskovan balettimaailmaan, ja se minua kirjassa etukäteen eniten kiehtoi. Tapahtumat etenevät kahdella aikatasolla: nykyajassa ollaan Bostonissa, jossa Drew Brooks valmistelee kuuluisan balettitanssijan Nina Revskajan korujen huutokauppaamista. Drew koettaa selvittää korujen historiaa, ja se toimii aasinsiltana toiselle aikatasolle, jossa ollaan Moskovassa, Ninan nuoruudessa, keskellä baletin ja neuvostovallan kovaa maailmaa.

"Mutta nimenomaan tahdonvoima - omistautuminen, kunnianhimo ja ankara itsekuri - erotti Ninan muista. Syvä keskittyminen, joka sai hien norumaan kasvoilla, kaulalla, pitkin käsivarsia ja rintaa, vaikka harjoitus olisi ollut näennäisesti miten helppo tahansa. Oman täydellisyyden tyrannia, pakottava halu pyrkiä aina parempaan, tuntea oman ruumiinsa rajat, vaikka hän samalla yritti ylittää ne jäsenet uupumuksesta vapisten. Nina tanssi aina täysillä, diagonaalit lattian poikki olivat lennättää hänet seinään. Hän jäi harjoittelemaan vielä tunnin jälkeen, kunnes oppi tekemään tour jeténsä ääntäkään päästämättä, harjoitteli kolmoispiruetteja kasvot sinipunaisina. Hän harjoitteli jopa nimikirjoitustaan - ikään kuin sekin saattaisi taata hänen tulevaisuutensa. Sodan loppuessa hän oli solisti." (s. 59)


Moskovan tapahtumat - balettimaailman ja Ninan rakkauselämän kuvaus - olivat kirjan parasta antia, mutta iholle asti tämä kirja ei tullut. Tuntui, että neuvostovallan aikaisesta elämän kovuudesta ja kurjuudesta oli jokin taso pudotettu pois, jotta lukijalla olisi miellyttävämpää. Kurjuudessa rypemistä en halua lukemiltani kirjoilta, mutta tähän tarinaan oli mielestäni sopinut myös vähemmän viihdyttävämpi ote. Annan Bolšoin perhoselle silti kolme Goodreads-tähteä. Kirjassa on kaunis kansi, ja sisältö onnistuu välittämään lukijalle baletin kauneutta.

***
50 kategorian haaste saa ruksin kohtaan 42) A book you own but have never read.

Kirjankansibingo  etenee (teemaviikon kunniaksi ja lähes sattumalta) ruutuun 'nainen' (ja ensi viikolla on luvassa bingoviikko):


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkki ja google löytyy niitä lisää: Sinisen linnan kirjastoTäällä toisen tähden allaUllan luetut kirjat ja Kirjakirppu.
Kirjan tietoja:
Daphne Kalotay: Russian Winter (2010)
Suomennos Irmeli Ruuska
WSOY, 2012
416 sivua

Sunnuntaisarja: Saniaislehdon salaisuudet & Mustasuon mysteeri - Kati Närhi

$
0
0
Tutkailin kesällä ilmestyvien kirjojen listaa, ja huomasin WSOY:n listoilla Kati Närhen Seitsemäs vieras -albumin (WSOY, 2015). Sen kannessa on omalaatuisen näköinen nuori neiti. Kirjan juonikuvaus vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin lukaista trilogian kaksi jo ilmestynyttä osaa: Saniaislehdon salaisuudet (WSOY, 2010) ja Mustasuon mysteeri (WSOY, 2012). Olipa hyvä, että lukaisin, sillä Agnes-neiti on mainio tapaus, häneen kannatti tutustua. Taidan hankkia tämän trilogian myös kotihyllyyni, niin veikeät ruudut albumissa on. Ja jottei kellekään jää epäselvyyttä tähtimäärästä, niin 5 tähteä ropsahtaa molemmille albumeille.


Parasta albumeissa on päähenkilö Agnes, joka on mumminsa kanssa asuva orpotyttö. Hänellä on utelias ja pohdiskeleva mielenlaatu, ja minulla tuli Agneksesta mieleen Alan Bradleyn nuori sankaritar Flavia de Luce. Agnes ei harrasta Flavian tavoin kemiaa, mutta salaisuudet ja oudot jutut kiehtovat heitä molempia. Luulen, että näistä tytöistä tulisi ystävät, jos heidät laitettaisiin samaan kirjaan ja kylään.

Suurisilmäinen (mulkosilmäinen?) Agnes on mainiosti piirretty. Hän on todella ilmeikäs hahmo. Letit, nenä, suu, hupullinen takki ja ilmeet - kyllä osaa olla veikeän näköinen tyttö. Alla muutama ruutu Saniaislehdon salaisuudet -albumista, jossa Agnes mm. käy työharjoittelussa, saa uuden ystävän, ihastuu oopperaan ja miettii vanhempiensa kohtaloa:

Mustasuon mysteeri -albumissa Agnes on vaihtanut koulua, ja albumin tapahtumat liittyvät koulun asioihin. Kadonneet tytöt askarruttavat Agneksen mieltä, ja myös vanhempien kohtalo on edelleen hänelle arvoitus. Surrealismikerho on albumin parhaita oivalluksia. Kahden alimmaisen kuvan mustahuppuinen pikkuhahmo on tietenkin Agnes:

Agnes oli minulle tämän kesän toistaiseksi paras sarjakuvalöytö. Toivottavasti sarjan kolmas osa ilmestyy kauppoihin pikapuoliin, sillä Agnuksen vanhempien tarina alkoi kummasti kiinnostaa myös minua.

***
50 kategorian haasteessa on mukana kohta 8) A funny book, johon olen pitkään pähkinyt sopivaa kirjaa. Ei niitä kuoliaaksi naurattavia kirjoja niin vain kävele vastaan, mutta koska Saniaislehdon salaisuudet nostatti hymyn huulilleni useamman kerran olkoon se haasteen funny book.

Kesän tärkein haaste Kirjankansibingo saa ruksin ruutuun 'lapsi'. Tunnustus: koska lukuhaaste on vakava asia, varmistin Wikipediasta, miten vanha lapsi on virallisesti. Mutuni sanoi, että lapsi on ei-aikuinen ja näinhän se todella on:  "Yhdistyneitten kansakuntien Lastenrahasto UNICEF ja Suomen ratifioima Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen alle 18-vuotiaaksi. Myös Suomessa oikeudellisesti täysivaltaisen ikäraja on 18 vuotta."Agnes-neidin tarkkaa ikää ei taidettu albumeissa paljastaa, mutta hän on varmasti alle 18-v., joten 'lapsi' ruutuun tulee oikea merkintä:


Goodreads: molemmat albumit saavat 5 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa:
* Saniaislehdon salaisuuksia on tutkittu mm. blogeissa La petite lectrice, Lukuisa, Kirjanurkkaus ja Kirjamuistikirja.
* Mustasuon mysteerin jäljillä on oltu mm. blogeissa Lukukausi, Tarinauttisen hämärän hetket ja Ei vain mustaa valkoisella.
* Molemmista albumeista on blogannut myös Villasukka kirjahyllyssä.
Kirjojen tietoja:

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
WSOY, 2010
129 sivua

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
WSOY, 2012
133 sivua

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

$
0
0
Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010) oli dystopiaa minun makuuni eli hyvin hillitty. Kirjan sivuilta hahmottuu pala palalta eurooppalainen todellisuus, jossa ihmisillä on tasoluokituksia, profiileja ja siruja ja datapukujen avulla saa monenlaisia elämyksiä. Päähenkilönä ja kertojana kirjassa on nainen nimeltä Tiksu P. (sivuhuomautus: onneksi tätä mielestäni hölmön kuuloista nimeä ei liiemmin viljellä kirjassa; kirja on päähenkilönsä nimeä paljon parempi). Hän elää elämäänsä päivä kerrallaan eteenpäin, tavoitteenaan selvitä seuraavaan päivään ja sitten sitä seuraavaan. Kirjan alussa lukijalle paljastuu, että Tiksu on joutunut raha-asioidensa kanssa vaikeuksiin, joista seuraa hänen statuksensa aleneminen. Tiksu selvittää itsensä kuiville esiintymällä erikoisessa dokumentissa, mutta sen jälkeen hänen toimeentulonsa on hanttihommien varassa. Niissä keskeisellä sijalla on solaaripallo, jonka kuljettajaksi hän onnistuu saamaan lisenssin.

"Lyhyt mittauslento aamuvarhaisella helmikuun viimeisenä päivänä vahvisti, että paikallinen säämanipulointi toimi täyttä vauhtia. Lähdimme heti iltapäivällä valokuvauslennolle.
    Minun kohteeni oli pohjoissaksalainen aurinkovoimala, joka sijaitsi melko lähellä rajaa, keskellä energiapeltoja ja -metsiä ja lähellä lukuisia tuulipuistoja. Pienen matkan päässä vallitsevan tuulen yläpuolella oli moottoritien risteys ja kauppakeskus, jonka pysäköintialueesta oli vielä osa kattamatta. Sieltä oli hyvä nousta lentoon."(s. 80)

Tiksu ajautuu mm. auttamaan ilmastonmuutosta tutkivaa ryhmää ja jäljittämään siruttomia ihmisiä. Näistä aineksista olisi varmasti saanut aikaan huikeaa jännitystä ja toiminnantäytteistä kerrontaa, mutta Kirkkaan selkeää etenee hyvin rauhallisesti ja ohittaa ilman suurta draamaa niinkin mielenkiintoisen aiheen kuin sään manipuloinnin. Tiksun kerronnan kautta hahmottuu henkilökuva naisesta, joka ei tuhlaa energiaa nykytilanteen voivotteluun tai sitä vastaan taistelemiseen. Tiksu koettaa hyödyntää kulloisetkin olosuhteet parhaansa mukaan, ja hän onkin omalla tavallaan hyvin vahva naishahmo, selviytyjätyyppi.

Kirkkaan selkeää -kirjan maailmassa pelottavinta taisi olla se, joka kerrottiin kirjan salaperäisen piilokoordinaattorin aloitussanoissa: "Nyt arvelen, että jos kaikki paljastuisi, mitään ei tapahtuisi. Kaikki jatkaisivat elämäänsä kuten ennenkin."(s. 5) Kirjan tapahtumat sijoittuvat tuttuun Eurooppaan - ollaan Tanskan rannikolla, etelä-euroopan maissa - mutta ihmisten arkitodellisuuteen ei enää kuulu esimerkiksi uimarannoilla lekottelu vaan todellisista elämyksistä on vieraannuttu säädeltyyn keinotodellisuuteen. Ja se tuntuu olevan kaikille ihan ok. Tai jos ei ole, niin sitten tyydytään niihin todellisuuden rippeisiin, joita vielä on saatavilla. Hyväksyminen, sopeutuminen ja mukautuminen eivät tunnu mukavilta asioilta tässä kirjassa.

Kirkkaan selkeää voitti Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 2011. Palkinnon jakaa vuosittain Helsingin Science Fiction Seura, ja se myönnetään vuoden parhaalle tieteiskirjalle.


***
Maarit Verronen on helsinkiläinen kirjailija, joten merkitsen kirjasta haastepisteen Kotimaisten futiskaupunkien lukuhaasteeseen HJK:lle.

50 kategorian haaste  saa merkinnän kohtaan 35) A book set in the future.

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'maisema' ja saan Verrosen kirjalla kesän toisen bingon kaupunki - siluetti - mustavalkoinen - piirroskuva - maisema:


Bingorivin kannet näkyvät alla. Suosikkini on mustavaloinen kansi, joka on hypnoottinen ja vangitseva. Tiedoksi: 'piirroskuva' ruudun kansi on vaihtunut. Alunperin siinä oli Huckleberry Finnin seikkailujenäänikirjakansi, mutta kesän mittaan huomasin, että tähän ruutuun kertyy runsaasti valinnanvaraa. Päätin vaihtaa ruutuun Saku Heinäsen Zaida ja elovalkeat -kirjan kannen, joka kuvastaa mukavasti suomalaisia kesäfiiliksiä:





maisema - Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

***
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa KirjamielelläSallan lukupäiväkirjaBooking it some more ja Sonjan lukuhetket.
Kirjan tietoja:
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
Tammi, 2010
211 sivua


Diana Gabaldon: Sudenkorento

$
0
0
Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja tuntuu herättävän joko ihastusta tai vihastusta. Kesän aikana sarjan ensimmäiseen osaan Muukalainen tykästyttiin Tarinoiden syvyydet -blogissa, kun taasen Notkopeikon blogissa oltiin sitä mieltä, ettei edes kaunis kansi pelasta sarja-aloitusta. Itse luin Muukalaisenviime keväänä, ja pidin sitä aivan kelvollisena viihdyttävänä kirjana eli ihastus-vihastus -asteikolla taisin jäädä neutraalisti puoliväliin. Vaikka sarja ei ollut minulle lukuelämyksenä napakymppi, ostin upeakantisen pokkarisarjan kakkososan Sudenkorento (Gummerus, 2013) hyllyyni. Pokkari lähti kesäkuun lomareissulle mukaan, ja kirja saattoi olla parhaimmillaan juuri rantaolosuhteissa. Aurinkovarjon alla oli mukava pulahtaa mukaan Clairen ja Jamien tarinaan. Jotain tapahtui koko ajan ja pääpari oli sopivasti hulluna toisiinsa - se riitti viihdykkeeksi hellepäivinä.

""Tohtori Randall! Claire!" Roger vaipui toisen polvensa varaan ja kietoi käsivartensa Clairen ympäri tukeakseen häntä. Claire näytti niin kauhealta, että Rogeria suorastaan pelotti. Hiki valui pitkin hänen ohimoitaan ja näytti kuin hän olisi voinut pyörtyä millä hetkellä hyvänsä. "Claire", Roger toisti yrittäen havahduttaa Clairen transsista. "Mitä nyt? Onko siinä joku, jonka sinä tunnet?" Roger kuuli päässään omat sanansa. Tänne ei ole haudattu ketään kahteensataan vuoteen, hän oli sanonut Briannalle. Tänne ei ole haudattu ketään kahteensataan vuoteen." (s. 63-64)

Kirjan parasta antia minulle olivat nykyhetken tapahtumat. Kirjan alussa Claire saapuu Skotkantiin 20-vuotiaan tyttärensä Briannan kanssa, ja paljastaa tyttärelleen tämän syntyperän salaisuuden. Tämä osuus oli vetävästi kirjoitettu, ja Clairen epätoivo Jamien haudalla oli riipaisevaa luettavaa hellepäivänä. Myös kirjan loppuosassa palattiin nykyhetkeen, ja jos siinä välissä olin jo ehtinyt ajatella, että jääköön tämä sarja osaltani tähän, pyörsin päätökseni viimeisillä sivuilla. Ai yllätys, Jamie ei kuollutkaan Cullodenin sotakentillä?! Hmm, taidanpa haluta tietää mitä siis tapahtui.


Valtaosin kirjassa liikuttiin menneisyydessä, eli Claire muisteli vaiheitaan Jamien kanssa 1700-luvun Ranskassa ja Skotlannissa. Tämä osuus olisi kaivannut enemmän punaista lankaa. Toki Jamie ja Claire mm. seurasivat ranskalaista kuninkaallista elämää ja valtataisteluja, ja juonen siirryttyä Skotlantiin mukaan tuli lisää jakobiittien valtataisteluita ja toimintaa. Sivuhenkilöitä putkahteli juoneen mukaan ja sitten taas häipyi pois, mutta esimerkiksi ykkösosan pahis Jonathan Randall oli melkoisen pienessä osassa. Hieman lisäselvyyttä hänen vaiheistaan saatiin, mutta muistelen hänen olleen ykkösosassa paljon vaikuttavampi hahmo. Kiinnostavaa ajankuvaa kirjassa silti oli. Esimerkiksi 1700-luvun sairaanhoidossa hyödynnettiin virtsantutkijoita eikä koiran nenääkään väheksytty.

Höttöinen tai ei, luulen hankkivani myös sarjan kolmannen osan hyllyyni. Valokuvakansin varustettu pokkarisarja on näyttävän näköinen, ja kun olen jo kahden osan verran lueskellut Jamien ja Clairen aikamatkustustarinaa, niin miksei tämän parissa voisi jatkaa seuraavalla lomalla. Kevyenä lomalukemisena tämä sarja on todella paikallaan. Goodreadsissa jatkan samaa linjaa ykkösosan kanssa eli Sudenkorento saa kolme tähteä.

***
I Spy -lukuhaaste saa merkinnän kohtaan 21) Animal.

Lukulampun kesäkirjahaasteessa ruksaan kohdan 10) Tiiliskivi. Kirjassa on sivuja yli 750, joten eiköhän tiiliskiven kriteerit tule täytettyä.

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'rakennus' ja kolmas bingo muodostuu riville fiktiivinen hahmo - nainen - kengät - rakennus - eläin:


Bingorivin kirjat ja kannet:




rakennus - Diana Gabaldon: Sudenkorento


***

Goodreads:3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjakirppu, Vinttikamarissa ja Kirjamaailma.
Kirjan tietoja:
Diana Gabaldon: Dragonfly in Amber (1992)
Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2013 (6. painos)
763 sivua

3 kirjaa -haaste

$
0
0
Kirjasähkökäyrä-blogin Mai muisti minua mukavalla 3 kirjaa -haasteella. Kiitos Mai! ♥ Haasteessa pitää valita bloggaamistaan kirjoista kolme kirjaa, jotka haluaisi lukea uudelleen. Haasteen voi myös laittaa eteenpäin kolmelle bloggaajalle. Haasteen on laittanut liikkeelle Rita Kieltenopen kotiblogista.

Inspiroiduin selailemaan blogini alkuaikoina kirjoittamiani postauksia ja valikoin sieltä kolme kirjaa, joita haluaisin aloitella uudelleen vaikka heti:


En ymmärrä, miksi olen antanut tälle kauniskantiselle kirjalle vain kolme Goodreads-tähteä. Olen varmaankin tähdittänyt kirjan jälkikäteen, ja ollut pihtailevalla tuulella tähtien suhteen. Innostuin Goodreadsin käyttäjäksi vasta useamman kuukauden bloggailtuani, ja silloin kävin tähdittömiä kirjoja vinon pinon läpi. Luulen, että tämä kirja on tainnut kärsiä suurta vääryyttä, sillä muistinvaraisella mututuntumalla antaisin kirjalle nyt neljä tähteä. Muistan vieläkin kirjan erikoisen tunnelman, ja koska kirja nököttää kotihyllyssäni, uudelleen lukemisen aloittaminen on helppoa. 


Tässä kirjassa tähtimäärä on kohdillaan eli kirjan on viiden tähden kirja. Pidin tästä valtavasti. Kirja on oikea aistien elämys, jota suosittelen lämpimästi avioliittotarinoiden ystäville. Oma kappaleeni on juuri äidilläni lainassa, joten uudelleen lukua varten pitäisi tehdä kirjastoreissu. Olen näköjään todennut blogijutussani, etten ole sipulin ystävä. Tarkennus: raaka punasipuli on verraton lisä salaatteihin, ja muitakin sipuleita olen vähitellen alkanut sietämään.


Olen koukussa Lukjanenkon Partio-sarjaan. Synkkäsävyinen sekoitus vampyyritarinoita, fantasiaa ja trilleriä osui täysillä lukuhermooni viime kesänä. Tälle ensimmäiselle osalle annoin neljä tähteä, mutta kaksi seuraavat saivat viisi tähteä. Ja neljännen osan suomennos ilmestyy syksyllä... se on minulle ehdottomasti eräs syksyn odotetuimpia kirjoja, ja sitä odotellessa haluaisin verestää muistojani sarjan aiemmista tapahtumista. Hotkaisin kolme ensimmäistä osaa lähes peräjälkeen viime kesänä, ja hankin kirjat myös omaan hyllyyni. Eli olisikos Partio-maratonin aika Viimeistä partiota odotellessa? 


Olipa lähes nostalginen olo selata blogiaikana luettuja kirjoja! Kiitokset vielä Maille haasteesta.

Haastan mukaan seuraavat blogit - mukavaa, jos ehditte vastailla haasteeseen:



Kuva:"Sonnenblumenfeld 2007" by Charlotte Nordahl, Dresden - flickr.com. Licensed under CC BY-SA 2.0 via Wikimedia Commons - https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sonnenblumenfeld_2007.jpg#/media/File:Sonnenblumenfeld_2007.jpg

Zadie Smith: Valkoiset hampaat

$
0
0
Zadie Smithin Valkoiset hampaat (WSOY, 2001) on kerronnaltaan ja sisällöltään täyteläinen romaani. Lauseet pursuavat sanoja ja yksityiskohtia, henkilöitä on muutaman ohuemman romaanin verran. Kirjan osat on omistettu kuudelle eri henkilölle, ja heidän perheidensä kautta Pohjois-Lontoon lähiön asukkaiden elämä levittäytyy lukijan eteen värikkäänä, kimuranttien sukupuiden ja inhimillisten heikkouksien sävyttämänä. Sukupolvien väliset näkemyserot, luokka- ja kulttuurierot, siirtolaisuuden kokemus, geeniteknologian edistysaskeleiden kohtaaminen - tätä kaikkea mahtuu Valkoisiin hampaisiin. Tapahtumat rönsyilevät sinne tänne, enkä luonnehtisi kirjaa juonivetoiseksi. Silti viimeisissä luvuissa keskeiset henkilöt päätyvät samaan paikkaan, ja minusta loppukäänteet olivat täysin tarinan henkeen sopivat.

Lueskelin kirjaa lähes pari viikkoa, mutta se ei tarkoita, että kirja olisi huono. Smithin teksti vain tuntui vaativan aikaa, sillä 50 sivua Valkoisia hampaita yhdelle illalle oli melkoisen tuhti iltapala. Luin kirjaa hitaasti ja sinnikkäästi, ja loppua kohden tarinan henkilöiden kohtalot alkoivat kiinnostaa siinä määrin, että sivutkin kääntyivät vikkelämmin.


"Cricklewood Broadway aikaisin aamulla vuosisadan myöhäisvaiheessa. Tammikuun 1. päivänä vuonna 1975 kello 06.27 vakosamettiin pukeutunut Alfred Archibald Jones istui pakokaasun täyttämässä Cavalier Musketeer -farmarissa kasvot ohjauspyörää vasten ja toivoi että häntä tuomittaisi liian ankarasti. Hän röhnötti suullaan ristiasennossa, leuka velttona, kädet levällään kupeilla kuin mikäkin langennut enkeli ja puristi toisessa nyrkissä (vasemmassa) armeijan muistomitaleita ja toisessa (oikeassa) avioliittolupaa, sillä hän oli päättänyt viedä kaikki hairahdukset mukanaan. Näköpiirissä vilkkui pieni, vihreä valo merkkinä oikeaan kääntymisestä, josta hän oli päättänyt luopua. Hän oli alistunut siihen. Hän oli valmis. Hän oli heittänyt kruunaa ja laavaa eikö pyörtänyt kolikon tekemään päätöstä. Tämä oli harkittu itsemurha. Oikeastaan se oli uudenvuodenlupaus." (s. 15)

Näin alkaa Valkoiset hampaat. Innostuin tästä aloituskappaleesta jo aiemmin keväällä selaillessani kirjaa kirjastossa, mutta totesin etten ehtisi paneutua kirjan henkilöiden kohtaloihin ja siirsin lukemisen suosiolla kesälle. Se oli hyvä päätös, sillä Valkoiset hampaat on parhaimmillaan ajan kanssa luettuna. Avauskappaleen Archie ei päätöksestään huolimatta päädy kaavailemaansa ratkaisuun, vaan hänen vaiheistaan saadaan tietoa vielä kirjan viimeisellä sivulla. Toivottavasti avauskappaleesta välittyy se, ettei kirja ole mikään synkistelyromaani. Smithin kerrontatyylissä pilkahtelee lämmin huumori jopa elämän synkimmillä hetkillä. Raflaavasta alusta huolimatta kirjassa edetään valoisampiin tai ainakin elämässä kiinni oleviin tapahtumiin.

Miksi annan kirjalle vain kolme Goodreads-tähteä? Vaikka pidin Smithin kerronnasta tavattomasti, kirjan puoliväliin asti en ollut niin innostunut siihen asti esitellyistä henkilöistä kuin neljä tähteä edellyttäisi. Vasta Irielle omistettu osuus ja tytön kasvukipuilu vetäisi minut kunnolla tarinaan mukaan, mutta päädyin silti kolmeen tähteen. Päälle tuleva puolikas pyöristyi tällä kertaa alaspäin. Smithiä aion lukea myös lisää, sillä omaan hyllyyni ovat löytäneet tiensä Kauneudesta ja Risteymiä.

***
50 kategorian haaste saa merkinnän kohtaan 15) A popular author’s first book. Valkoiset hampaat on Zadie Smithin esikoisromaani. 

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'abstrakti kuvio'. Kannessa on taustalla erivärisiä neliöitä ja punaisen neliön reunassa kulkee ornamenttikuvio:


Gooreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa:Kirjaa on luettu mm. blogeissa Yöpöydän kirjat, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä ja La petite lectrice.
Kirjan tietoja:
Zadie Smith: White Teeth (2000)
Suomennos Irmeli Ruuska
WSOY, 2001
462 sivua

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

$
0
0
Keväällä lukemani Jari Järvelän Tyttö ja pommi (CrimeTime, 2014) oli niin vetävää ja ajatuksia herättävää luettavaa, että Metron tarinan jatko-osa Tyttö ja rotta (Tammi, 2015) lähti kirjastosta mukaani heti kun näin sen pikalainahyllyssä. Kirjan aloitus oli lupaavan tehokas:

"S-Bahnin kolisevassa vaunussa matkasi kanssani neljä parasta ystävääni. Ainoaa ystävääni. Kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä meistä olisi kaksi kuollut ja kolmas makaisi asfaltilla jalka paskana.
    Se kolmas olisin minä." (s. 9)

Tyttö ja rotta vie lukijan Berliinin eli maisemat ovat vaihtuneet ykkösosaan verrattuna ja kirja ottaa muutenkin välimatkaa ensimmäisen osaan. Tyttö ja rotta on paljon kovempi ja kiihkeämpi - kirjassa on jonkin verran raakaa ja suoraa väkivaltaa. jota en muista Tyttö ja pommi -kirjasta. Esimerkiksi pari koiraa kokee niin julman kohtalon, että sääliksi kävi.


Metro on päätynyt tekemään spiissejä Berliinin graffitipiireihin. Salaperäinen heppu nimeltä Kielletty on suostunut ottamaan Metron ja tämän ystävät asumaan kanssaan hylättyyn rakennukseen. Vuokranmaksu hoituu graffitikeikoilla, ja kaikki vaikuttaa hyvältä kunnes jotain menee pieleen ja kaksi Metron ystävää saa surmansa. Siitä alkaa tämän kirjan kostotarina. Siinä missä Tyttö ja pommi -kirjan koston kohde oli Metron arvailujen varassa, tässä kirjassa ei arvailuja vaadita vaan syyllisen paikannus on suoraviivaisempaa. 

Tyttö ja pommi laittoi pohdiskelemaan graffitintekijöiden toiminnan ja vaikuttamiskeinojen oikeutusta, mutta tämä moraalinen aspekti laimeni omassa lukukokemuksessani Tyttö ja rotta -kirjan kohdalla. Kielletyn toiminta toki herätteli lukijaa katutaiteen kaupalliseen hyödyntämiseen ja taiteen arvostuksen periaatteisiin, mutta kirjan toiminnallinen puoli tuntui jyräävän tämän osuuden. Tai ehkä vika oli lukijassa. Ahmaisin kirjan todella nopeasti, ja siinä saattoivat syvemmät pohdinnat jäädä Metron kostoretken jalkoihin. 

Tyttö ja rotta on erittäin hyvä jännäri, joka ei jää toistelemaan liikaa ensimmäisen osan kuvioita vaan on omanlaisensa kirja. Metron kostotaival onnistuu olemaan uskottava kaikista huimista vaiheistaan huolimatta ja Metron luonne on sopiva sekoitus kovuutta ja herkkyyttä. Pidin siitä, että Metro heitettiin kansainvälisiin piireihin ja onkin kiinnostavaa nähdä, mihin sarja tästä etenee. Kirjan loppu nimittäin antaa viitteitä jatkosta. Jatkuuko kostoteema vai onko luvassa jotain erilaista? Missä kaupungissa Metro ponnahtaa seuraavaksi pinnalle? Annan kirjalle neljä Goodreads-tähteä ja laitan seuraavan osan 'lue tämä' -listalleni.

Tämä näkemys löytyi Kööpenhaminan Christianiasta.
***
Jari Järvelä on kotkalainen kirjailija ja myös kirjan tapahtumat sijoittuvat osittain Kotkaan. Niinpä merkitsen kirjasta haastepisteen Kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaasteeseen Kotkan FC KTP:lle.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston pikalaina
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa, tässä muutama linkki: Kirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kujerruksia.
Kirjan tietoja:
Jari Järvelä: Tyttö ja rotta
Kannen suunnittelu Jussi Kaakinen
Tammi, 2015
248 sivua

J. M. Barrie: Peter Pan

$
0
0
Helinä-keijusta on tullut Raikuli ja Mikä-Mikä-Maa on vaihtunut Kaukamaaksi Sari Karhulahden Peter Pan -suomennoksessa (Art House, 2015; 3. painos), joka on tehty J. M. Barrien alkuperäisen Peter and Wendy -kirjan (1911) pohjalta. Peter Pan ei ollut minulle lapsuudessani tai sen jälkeen iso juttu, joten minusta uuden suomennoksen nimistö oli totuttelun jälkeen oikein hyvä ja erityisesti Raikuli-keijun nimi oli hauskan railakas. Alkuun tosin luulin, että kyseessä on jokin toinen keiju kuin Helinä ja Helinä lennähtää kuvaan myöhemmin. Näin ei käynyt vaan luonteikas Raikuli oli Peter Paniin lähes takiaisen lailla kiintynyt keiju.


Kirjassa on mukana Petri Hiltusen tekemä kuvitus, ja se oli minulle yksi houkutin sukeltaa pitkästä aikaa Peter Panin maailmaan. Viimeisimmät Peter Pan -kuvamuistoni taitavat olla Disneyn aikaansaamia, ja oli mielenkiintoista nähdä millaisia vivahteita kotimainen kuvitus toi tarinaan.

Hiltusen kuvitus oli minun mieleeni. Hahmot olivat tunnistettavia Disney-mielikuvien pohjalta, ja erityisesti kapteeni Koukku oli ilmeikkäästi piirretty:


Raikuli näyttää tämmöiseltä - tässä särmikkäässä hahmossa on mielestäni otettu etäisyyttä Disneyn siloteltuun versioon enkä laittanut asiaa laisinkaan pahakseni:


Peter Panin perusjuoni ei suuria yllätyksiä tarjonnut, mutta kapteeni Koukun ympärillä leijui raaka ilmapiiri, joka hieman hätkäytti (ne Disney-muistot! Ei kai siellä nyt näin...):

"Tapetaanpa nyt joku merirosvoista, jotta näemme, miten kapteeni käyttää koukkuaan. Kailetti saa kelvata uhriksi. Kun merirosvot kulkevat ohi, kömpelö Kailetti horjahtaa kapteenia vasten niin, että kapteenin pitsikaulus pörhistyy. Rautakoukku heilahtaa, kuuluu rusahdus ja rääkäisy, ja sitten muut rosvot potkaisevat ruumiin syrjään ja jatkavat matkaa. Kapteeni ei ole ottanut edes sikareita suusta."(s. 79)

Ylipäänsä kuolema tuntui olevan toisinaan hämmentävän läsnä Peter Panin seikkailuissa:

"Peter ei ollut aivan samanlainen kuin muut pojat, mutta häntä oli alkanut vihdoinkin pelottaa. Hänen lävitseen kulki väristys, joka muistutti veden kareilua, mutta kareilu jatkuu yleensä kauan, kun taas Peteriä värisytti vain tuokion ajan. Seuraavassa hetkessä hän seisoi taas Kalmankarilla pää pystyssä ja ja tuttu hymy huulillaan, ja hänen sisällään takoi rumpu, joka kumisi: "Kuolemasta tulee valtavan suuri seikkailu."" (s. 134)

En tiedä, miten pienemmät lukijat tähän suhtautuvat. Hämmentääkö alkuperäisversion ajoittain julma, elämän ja kuoleman rajalla seikkaillen poukkoileva satumaailma? Aikuislukijalle Peter Panilla oli paljon annettavaa, sillä jännittävien tapahtumien sekaan oli punottu aikuisten maailmasta tuttuja tunteita. Raikuli ajautuu äärimmäisiin tekoihin mustasukkaisuuden vuoksi, Wendy-tyttönen joutuu tai pääsee leikkimään äitiä kadonneille pojille. Uusin suomennos olikin mukavaa kesäluettavaa, ja vei voiton lapsuuteni Disney-muistoista. Merirosvot, kadonneet pojat ja merkillinen, hyvää käytöstä ihannoiva julma kapteeni Koukku - Peter Pan on tulvillaan mielikuvituksen lentoa ja edelleen raikasta luettavaa, vaikka alkuperäinen tarina ilmestyi 114 vuotta sitten.

***
50 kategorian haaste  etenee kohtaan 3) A book that became a movie. Kirjan lyhyt esipuhe tietää kertoa, että Peter Pan esiintyi ensi kertaa näyttämöversiossa vuonna 1904, mutta löysi sittemmin tiensä kirjaan ja elokuviin. Ikuinen pikkupoika kelpaa siis mielestäni mainiosti tähän haastekohtaan.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Peter Panista on kirjoitettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Ajatuksia kirjamaasta.
Kirjan tietoja:
J. M. Barrie: Peter and Wendy (1911)
Suomennos Sari Karhulahti
Kuvitus Petri Hiltunen
Art House, 2015 (3. painos)
245 sivua

Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani

$
0
0
Wolfgang Herrndorfin Ladaromaani (Atena, 2012) oli eräs tämän kesän herkullisimpia kirjalöytöjä. Siitä kiitokset Kirjankansibingolle, joka pakotti kuumeisesti etsimään kirjaa, jonka kannessa on ajoneuvo sekä pääkirjaston vinkkipöydän kokoajalle, joka oli valinnut nuorten aikuisten vinkkipöytään Ladaromaanin. Heti kun huomasin kirjan kannessa komeilevan Ladan, nappasin sen lainauspinooni. Auto = ajoneuvo = hurraa! No, sattuipa niin että olin kirjastolla sunnuntaina, itsepalvelupäivänä ja palvelin itseäni heikosti, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin olin unohtanut kirjastokorttini kotiin. Arghhh - miten turhauttavaa ajaa 20 km kirjastolle parin viikon tauon jälkeen (lomareissu) ja huomata lainausautomaatilla, että jaa, kortti on edelleen yöpöydän laatikossa, jonne laitoin sen talteen ennen lomalle lähtöä (viis luottokortista, mutta kirjastokorttia ei laiteta varkaille alttiiksi)? Lainaukset jäivät sinä sunnuntaina tekemättä, mutta onneksi kirja löytyi myös lähikirjaston hyllystä. Riemukas Ladaromaani oli ehdottomasti muutoin epäonnekkaan kirjastoreissun - ja viiden Goodreads-tähden - arvoinen. Vaiherikas kirjastoreissuni tosin kalpeni Ladaromaanin kommellusten rinnalla.


Ladaromaanissa berliiniläinen Maik-nuorukainen on jätetty kotivahdiksi sillä aikaa kun isä on reissussa sihteerinsä kanssa ja äiti on luksus-kylpylässä eli katkaisuhoidossa. Maikin tylsältä vaikuttaneeseen kesälomaan tulee vauhtia, kun hän astuu koulussa tutustumansa Tschickin lainaamaan Lada-röttelöön. Salaisten ihailujen kohde Tatjana saa kauan valmistellun lahjan, ja sitten suunnaksi otetaan Valakia. Tosin - onko sitä edes olemassa?

"Sillä äkkiä Tschick perääntyi. Se pinkaisi  juoksuun ja poliisi juoksi perään, mutta Tschick istui jo ratin takana. Se lähti hurjaa vauhtia liikkeelle, ja poliisi, joka oli vieläkin neljänkymmenen metrin päässä, kiihdytti kuin pikajuoksija. Luultavasti ei niinkään ottaakseen auton kiinni, mikä ei onnistuisi missään tapauksessa, vaan lukeakseen rekisterinumeron. Voi pyhä paska. Pikajuoksun maailmanmestari kyläseriffinä. Ja minä seisoin tiellä koko ajan kuin halvaantunut sen kurpitsani kanssa, kun Lada suuntasi jo horisonttiin ja poliisi kääntyi viimein minuun päin. Älä kysy, mitä sitten tein." (s. 149)

Ladaromaani on hilpeä, elämäniloinen roadtrip. Pojilla ei tietenkään ole ajokorttia, kun ei ole ikääkään, mutta niin vain Lada huristelee pois Berliinistä ja arjen kuvioista.  Kertojana toimiva Maik saa poikien pienet ja isot sattumukset kuulostamaan hupaisilta. Esimerkiksi bensan hankkimiseen uhrautuu monta sivua. Rahaa pojilla on, sillä isä jätti Maikille käyttörahaa. Mutta bensaa karkulaiset eivät voi noin vain mennä ostamaan vaan ennen kuin tankki on täynnä, pitää etsiä kaatopaikalta letku, tutustua siivottomaan Isa-neitiin ja selvittää, miten keskusputki-ilmiö toimii. Poliisia pojat koettavat väistellä parhaansa mukaan, sillä he haluavat jatkaa kesäretkeään mahdollisimman pitkään. Aika pitkään se he heiltä onnistuukin, sillä yllä olevan lainauksen pikajuoksijan lahjat omaava konstaapeli ei Maikia ja Tschickiä vielä saanut kiinni.

Maikin ja Tschickin matka on kertomus erikoisesta ystävyydestä. Maik on romaanin kertojahahmo, ja hänen puhettaan leimaa lämmin huumori, joka upposi minuun. Tschickin tausta on vielä rosoisempi kuin Maikin, mutta Ladaromaani onnistuu ponnistamaan arjen epäkohtien yläpuolelle olematta tippaakaan alleviivaavan opettavainen. Rivien välissä kyllä herätellään lukijaa pohtimaan esimerkiksi vastuunottoa omista teoista, minäkuvan kehitystä ja koulumaailman realiteetteja. Kirjasta jäi minulle valoisa mieli, ja tämä hieno kirja toivottavasti on löytänyt tiensä nuorten vinkkilistoille. Soveltuu erinomaisesti myös aikuisille. :)

***
Kirjassa on erikoinen kansi, josta saan pisteet kahteen lukuhaasteeseen:

Lukulampun kesäkirjahaasteesta merkitsen suoritetuksi kohdan 1. Kirja, jonka kansikuva kiehtoo. Nyt minulla on kasassa seitsemän kirjaa tähän haasteeseen. Ajattelin etukäteen, että seitsemän riittää minulle mutta saapa nähdä. Vielä on kuukausi lukuaikaa jäljellä ja esimerkiksi 5. Kirja, jonka löysin luettavakseni ilmaiseksi (esimerkiksi kirjojen vaihtopisteestä) voisi olla helposti hoidettavissa. Kirjaston vaihtohyllystä on näet tullut haalattua kirja jos toinenkin kotihyllyyn (uusimpana löytönä eilen mukaan lähti Salingerin Sieppari ruispellossa). Alla olevat kirjat löytyvät yhtä lukuun ottamatta myös bingoruudukosta, joten tähän haasteeseen olisi mukava lukea vielä jotain 'uutta' eikä vain muiden haasteiden kautta kierrätettyjä kirjoja. :)

1. Kirja, jonka kansikuva kiehtoo - Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani
3. Kirja, joka tekee minulle hyvääHelena Waris: Uniin piirretty polku
4) Kirja, jossa on kesäDavid Nicholls: Sinä päivänä
7) Kirja, jonka lainasin kirjastosta - Peter Høeg: Susanin vaikutus 
 9) Kirja genrestä, jota en yleensä lue Jeff VanderMeer: Hävitys (Eteläraja #1)

Kirjankansibingosta ruksaan ruudun 'ajoneuvo' ja pystyriville muodostuu BINGO (ajoneuvo - piirroskuva - rakennus - värikäs - kasvi):


Aika moni rivin kansista on jo esitelty edellisten bingorivien yhteydessä, joten jätän kansikuvat tästä postauksesta pois. Linkit bingorivin kirjoihin löytyvät Haasteet-välilehdeltä.

***

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Mari A:n kirjablogi ja Ihminen välissä.
Kirjan tietoja:
Wolfgang Herrndorf: Tschick (2010)
Suomennos Heli Naski
Kannen suunnittelu Timo Mänttäri
Atena, 2012
271 sivua

Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi

$
0
0
Alexandre Dumas vanhemman klassikkojärkäleet Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi jäivät minulta nuoruusvuosina lukematta, enkä ole näihin aikuisenakaan tullut tarttuneeksi. Reader, why did I marry him? -blogin Ompun ideoima Klassikkohaaste innosti minut vihdoin ottamaan kesäkaveriksi toisen näistä tiiliskivistä, ja valintani osui Monte-Criston kreiviin (Otava, 2013/1844-45). Monte-Criston kreivistä on julkaistu suomeksi myös lyhennetty versio, mutta vierastan hieman niitä, joten valitsin luettavakseni Jalmari Finnen suomennoksen, jolla on mittaa 1140 sivua.

"Vuoden päästä siirrettiin kuvernööri Hamin linnoituksen päälliköksi. Hän vei mukanaan monet alemmista virkamiehistään, niiden joukossa Dantèsin vartijan. Uusi kuvernööri saapui, vankien nimien oppiminen olisi vienyt liian paljon aikaa, hän esittelytti itselleen vain niiden numerot. Tässä kamalassa matkustajakodissa oli viisikymmentä huonetta ja asukkaita nimitettiin huoneittensa numeron mukaan. Tuota onnetonta nuorta miestä ei enää sanottu Edmondiksi eikä Dantèsiksi. Hänen nimensä oli nyt numero 34." (s. 127)

Numeroksi 34 päätynyt onneton nuori mies on kirjan päähenkilö Edmond Dantès. Hän palaa kirjan alussa meripestiltään satamaan ja rientää tapaamaan rakastettuaan, kaunista Mercédès-neitoa. Aikanaan vietetään nuoren parin kihlajaisia, mutta kesken juhlinnan Edmond viedään vangittuna pois. Hänet tuomitaan vankeuteen bonapartelaisten kätyrinä. Onko rakastunut nuori mies syyllinen? Eihän toki, ja siinä on syy Edmondin raivoisaan vihaan, jota hän tuntee niitä kohtaan, jotka hänet vankilaan toimittivat. Vanki numero 34 näet onnistuu pakenemaan, ja hänestä tulee salaperäinen, mittaamattoman rikas Monte-Criston kreivi, jolla on pitkä muisti ja paljon kärsivällisyyttä odottaa sopivaa hetkeä kostolle.

Reiluun tuhanteen sivuun mahtuu juonenkäänne jos toinenkin, ja tapahtumapaikkoja löytyy mm. Roomasta ja Pariisista, jonka seurapiireihin kirjan loppuvaiheet pääosin sijoittuvat. Juonenkehittelyä ei turhaan kiirehditä Monte-Criston kreivissä. Edmondin päästyä ulos vankilan muurien takaa ajattelin, että nyt vihollisia aletaan napsia yksi kerrallaan tasaiseen tahtiin. Olinpas väärässä. Vankilapako onnistui sivulla 188, mutta vasta sivulla 848 kuultiin sanat: 

"- Ensimmäinen, sanoi kreivi juhlallisesti katsoen vainajaan, jonka kasvot olivat kamalassa kuolinkamppailussa vääntyneet." 

Wikipediasta löytyy henkilökaavio, joka kuvastaa hyvin Monte-Criston henkilösuhteiden rakennetta ja määrää. Etenin kirjan kanssa hitaasti ja varmasti eli luin kreivin edesottamuksia lähes kuukauden verran, ja osa kirjan alussa esitellyistähenkilöistä oli vain etäisesti muistissani muutaman sadan sivun jälkeen. Wikipedian kaaviosta olisi siis ollut apua ajoissa löydettynä, mutta tyydyin takaisinpäin selailuun aina tarpeen vaatiessa. Tarvetta ilmeni silloin tällöin, eikä kreivin lukuisten salanimien käyttö helpottanut tilannetta. Vaikka miten koetin pitää hoksottimeni hereillä, apotti Busonin todellinen henkilöllisyys oli häipynyt mielestäni kirjan loppupuolella.

Edmondin henkilöhahmo kannattelee hienosti kirjan tapahtumia, vaikka myös sivuhenkilöille annetaan runsaasti tilaa. Edmond on alussa hyvin sympaattinen, mutta hänen luonteensa kokee kirjan aikana melko väkevän muutoksen. Mielenkiintoisista henkilöistä huolimatta kirjan lukeminen vaati aavistuksen kärsivällisyyttä, sillä näin jälkikäteen ajatellen ennen kirjan puolta väliä kulutettiin lähes satoja sivuja eräiden juonikuvioiden ja henkilösuhteiden pohjustamiseen. Mietin niitä lukiessani, että mitenkähän luvut x, y ja muutama muu liittyvät kreivin kostoretkeen ja ovatko juuri nämä niitä lukuja, jotka on otettu pois lyhennetystä painoksesta. No, kannatti odottaa, kostoretkeen liittyvät asiat aikanaan selvisivät mutta tuota lyhennetyn painoksen tapausta en osaa kommentoida.

Dumasin kerronta on erittäin sujuvaa, ja minua miellytti henkilöhahmojen puhetapa, joka oli nykylukijan korvaan toisinaan ihastuttavasti vanhanaikaisen koukeroista:

" - Albert, lapseni, sanoi Mercedes, - jos olisin ollut voimakkaampi, olisin neuvonut sinua tekemään juuri noin. Omatuntosi puhui, kun sortunut ääneni vaikeni. Noudata omatuntoasi, poikani. Sinulla oli ystäviä, Albert, katkaise siteet, jotka sinut liittävät heihin, mutta äitisi tähden älä vaivu epätoivoon. Elämä on vielä kaunis sinun iälläsi, ethän ole täyttänyt kahtakymmentäkahta, ja koska puhdas sydämesi tarvitsee puhtaan nimenkin, niin ota isäni nimi: Herrera." (s. 913)

Ajankuva näkyy ja kuuluu henkilöhahmojen käytöksessä. Kaksintaisteluhaaste loukatun kunnian vuoksi tuntuu nykylukijan mielestä aina yhtä jalolta ja kunniakkaalta sen rinnalla, että mentäisiin pihalle nujakoimaan nyrkit aseina. Mutta ihmisluonto ei aikojen saatossa ole juuri muuttunut. Kateus, rahan ja vallan himo, kosto, rakkaus ja anteeksianto välittyvät Monte-Criston kreivin henkilöiden kautta elinvoimaisina ja lukijaa koskettavina tunteina. Mielestäni kirja on kestänyt aikaa erinomaisesti. Näin hienoa klassikkoa lukiessani tulee mieleen, montaakohan tänä vuonna julkaistua kirjaa luetaan ihastunein tuntein 170 vuoden kuluttua?


Monte-Criston kreivi oli hyvä valinta kesällä luettavaksi klassikoksi. Kirja on fyysisesti mittavan kokoinen, mutta seikkailullinen sisältö vei minut kevyesti mukanaan. En halunnut käyttää kesäpäiviäni tahkoamalla puoliväkisin jotain, mikä ei laisinkaan innosta lukemaan. Tätä pulmaa ei Monte-Criston kreivin kanssa tullut, vaan Edmondin ja lukuisten sivuhahmojen seurassa viihdyin niin lomarannan aurinkotuolissa (jossa minulla oli mukana sähkökirjaversio, jonka voi ladata ilmaiseksi ainakin Elisa-kirjalta) kuin kotosalla sadetta pidellen. Rauhallinen lukutahti ja tarpeeksi ajoissa aloitettu lukeminen taisi sekin olla viisas valinta, sillä välillä oli hyvä irrottaa ajatukset 1800-luvun tohinoista ja keskittyä muuhun.

Lukemassani painoksessa on lyhyt esittelyteksti Dumas vanhemmasta, ja siinä kerrotaan, että Monte-Criston kreivin tarinalla on tiettyjä yhtymäkohtia erääseen Dumasin kuulemaan tositarinaan suutarista. Montecriston saari on myös olemassa, ja se sijaitsee Välimerellä, Elban saaren eteläpuolella. On ihailtavaa, millaisen tarinan Dumas onnistui rakentamaan muutaman tosiseikan ympärille. Monte-Criston kreivi soljuu kerronnallisesti jouhevasti eteenpäin ja on teemoiltaan rikas. Kirjassa riittää pureskeltavaa useammalle lukukerralle, ja luulen, että omalla kohdallani toinen lukukerta saattaisi olla erittäin antoisa, sillä kirjan alkupuolen vaiheissa osaisin enemmän kiinnittää huomiota tiettyihin henkilöihin ja heidän toimintaansa.

Saatuani kreivin tarinan päätökseen hänen vaiheensa kangastelivat vielä pitkään mielessäni, ja myönnän, että muutama kreivin jälkeen lukuun tullut lyhyt kirja taisi kärsiä epäreilusta vertailusta maailmankirjallisuuden klassikkoon. Klassikoiden tähdittäminen on minulle usein hankalaa, mutta Monte-Criston kreivi oli niin runsas ja mukaansatempaava lukuelämys, että päädyin antamaan kirjalle täydet viisi tähteä. Kreivin seikkailujen lukeminen alensi myös kynnystä Kolmen muskettisoturin lukemiseen. Se voisi olla seuraava klassikkoni.

Lopuksi hypähdys Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni (Tammi, 2008) -muistelmakirjaan, joka on minulla parhaillaan kesken. Monte-Criston kreivi pompahti ykskaks esille sen sivuilta eilen, ja tähän runoilijamestarin muistoon on hyvä päättää klassikkopostaus:

"Kun francolaisten sotajoukko jakoi Tasavallan alueen kahtia, kenraali Herreran oli partioitava  pilkkopimeässä. Linjat oli tarkastettava ja käskyt annettava yöllä. Kenraalin aika kävi pitkäksi. Hän päätti opetella sokeain kirjoituksen, Braillen järjestelmän. Kun hän hallitsi sen, hän suoritti vaaralliset lentonsa  lukien koko ajan sormenpäillään, kansalaissodan tulen ja tuskan hehkuessa hänen alapuolellaan. Kenraali kertoi lukeneensa Montecriston kreivin ja aloittaneensa Kolme muskettisoturia kun tappio ja maanpako keskeyttivät hänen yölliset sokkulukuharrastuksensa."(Tunnustan eläneeni, s. 194)

***
Ompun klassikkohaasteen koonti löytyy täältä. Kannattaa käydä kurkkaamassa, miten klassikot ovat muille bloggaajille maistuneet. Kiitokset haasteen emännälle hienosta ideasta - lukemattomien klassikoiden mittavaa listaa oli mukavaa lyhentää. Ja Dumas oli nappivalinta kesäklassikoksi. Klassikon lukeminen voi olla hauskaa, kannattaa kokeilla!

50 kategorian haaste  etenee komeasti kohtaan 1) A book with more than 500 pages.

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan 'mies':


Goodreads:5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kreivin seurassa on oltu mm. blogeissa Morren maailma, Jokken kirjanurkka, Kirjahamsterin lukuvinkit ja Amman lukuhetki.
Kirjan tietoja:
Alexandre Dumas: Le comte de Monte-Cristo (1844-45)
Suomennos Jalmari Finne
Otava, 2013 (ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1911)
1140 sivua
Viewing all 1238 articles
Browse latest View live