Dekkariviikostani muodostui hieman yllättäen suomalais-ranskalainen viikko, ja sen päätöskirja tuli vastaan viikon aikana Twitterin feedissä. Sarjakuvaportaali Kvaak vinkkasi tuossa jokunen päivä sitten, että sarjakuvadekkari Sumua Tolbiacin sillalla on yksi parhaita sarjakuvadekkareita. Innostuin heti ("sarjakuvaa dekkariviikolle - jee!") ja napautin varauksen kirjaston tietokantaan. Tarkoitukseni oli varata sarjakuvaversio, mutta kirjaston varaushyllyssäpä odotteli Léo Maletin alkuperäinen Sumua Tolbiacin sillalla (Jalava, 1993). Niin siinä käy kun tekee varausta intoa täynnä eikä viitsi katsoa kirjan tekijätietoja. Jaques Tardin sarjis jäi tuleville kesäviikoille, sillä päätin lukaista Maletin kirjan kun se minulle oli tuotu.
Léo Maletin yksityisetsiväsankari on nimeltään Nestor Burma, ja Sumua-kirjan tapahtumat sijoittuvat sumuiseen Pariisiin - jonka sumuisuus mainitaan huvittavan usein. Burma oli minulla aivan uusi tuttavuus, mutta särmikkään nasevalla huumorilla varustettu pariisilaisdekkari oli mukavaa kesäluettavaa. Ei raakuuksia, vaan sumuista, pikkurikollista ja ripauksen verran romanttista tunnelmaa.
"Vainaja oli kuusissakymmenissä, niin kuin minulle oli ulkona kerrottu, kalju, himpun verran vinon kyömynenän alla valkoiset viikset marsalkka Pétainin tapaan. Miehen piirteet olivat varmaankin olleet klyyvarin väkivaltaisesta käsittelystä huolimatta joskus kauniit, vaikka ne nyt näyttivätkin vahamaisilta, kovettuneilta ja tylyiltä. Ainakin pari-kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.
- No mitä, Nestor Burma? kyseli etsivä.
Nyrpistin epäilevänä nenääni.
- Hmm... Siihen aikaan kun tunsin hänet - jos oletetaan että tunsin hänet - hänellä oli vähemmän karvoja huulessa ja vähän enemmän nupissa. Kaipa muistatte miten kiintyneitä anarkistit olivat pitkiin hiuskuontaloihin. Kenties hän myös nauroi joskus." (s. 27)
Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Burma saa veljellisen kirjeen sairaalassa makaavalta mieheltä, joka väittää konnuuksia olevan tekeillä. Burmalla ei ole hajuakaan kuka mies on ja mistä on kyse, mutta hän lähtee sairaalaan ja tapaa suloisen Belitan, joutuu kasvotusten anarkistimenneisyytensä kanssa ja lopulta muutama rikoskin selviää. Kirjan tapahtumat ulottuvat kauimmillaan vuoteen 1927. Anarkistiyhteydet lienevät ranskalaisille lukijoille itsestään selvää kulttuuriperintöä mutta minulle ne tarjosivat sopivan eksoottisia vivahteita. Mitään syvällisiä historiapohdintoja kirjalla ei silti ole tarjota, vaan ne jäivät kesädekkarille sopivaan kepeään tasoon.
Léo Maletin yksityisetsiväsankari on nimeltään Nestor Burma, ja Sumua-kirjan tapahtumat sijoittuvat sumuiseen Pariisiin - jonka sumuisuus mainitaan huvittavan usein. Burma oli minulla aivan uusi tuttavuus, mutta särmikkään nasevalla huumorilla varustettu pariisilaisdekkari oli mukavaa kesäluettavaa. Ei raakuuksia, vaan sumuista, pikkurikollista ja ripauksen verran romanttista tunnelmaa.
"Vainaja oli kuusissakymmenissä, niin kuin minulle oli ulkona kerrottu, kalju, himpun verran vinon kyömynenän alla valkoiset viikset marsalkka Pétainin tapaan. Miehen piirteet olivat varmaankin olleet klyyvarin väkivaltaisesta käsittelystä huolimatta joskus kauniit, vaikka ne nyt näyttivätkin vahamaisilta, kovettuneilta ja tylyiltä. Ainakin pari-kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.
- No mitä, Nestor Burma? kyseli etsivä.
Nyrpistin epäilevänä nenääni.
- Hmm... Siihen aikaan kun tunsin hänet - jos oletetaan että tunsin hänet - hänellä oli vähemmän karvoja huulessa ja vähän enemmän nupissa. Kaipa muistatte miten kiintyneitä anarkistit olivat pitkiin hiuskuontaloihin. Kenties hän myös nauroi joskus." (s. 27)
Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Burma saa veljellisen kirjeen sairaalassa makaavalta mieheltä, joka väittää konnuuksia olevan tekeillä. Burmalla ei ole hajuakaan kuka mies on ja mistä on kyse, mutta hän lähtee sairaalaan ja tapaa suloisen Belitan, joutuu kasvotusten anarkistimenneisyytensä kanssa ja lopulta muutama rikoskin selviää. Kirjan tapahtumat ulottuvat kauimmillaan vuoteen 1927. Anarkistiyhteydet lienevät ranskalaisille lukijoille itsestään selvää kulttuuriperintöä mutta minulle ne tarjosivat sopivan eksoottisia vivahteita. Mitään syvällisiä historiapohdintoja kirjalla ei silti ole tarjota, vaan ne jäivät kesädekkarille sopivaan kepeään tasoon.
Dekkariviikkoni häipyy sumuun Nestor Burman tapauksen myötä. Suosittelen kirjaa luettavaksi esimerkiksi sateisena kesäiltana.
***
Tällä viikolla kirjablogeissa on vietetty dekkariviikkoa. Oma dekkariviikkoni päättyy tähän bloggaukseen, mutta ensi viikon alussa julkaisen koosteen viikon dekkarihumusta. Pysykäähän kuulolla, luvassa on huima määrä dekkarivinkkejä!
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Léo Malet: Brouillard au de Tolbiac (1983)
Suomennos Marja Luoma
Jalava, 1993
176 sivua
